Urheilija-apuraha


Vuosiavustuksilla tarkoitetaan avustuksia, jotka kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi vuoden aikana myöntävät paikallisten kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistysten, yksityisten hakijoiden ja vapaiden ryhmien sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen tai toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Näitä avustuksia ovat yleis- ja kohdeavustukset. Kaupunki päättää vuosittain järjestöjen yleis- ja kohdeavustusten suuruudesta talousarvioon varatun määrärahan puitteissa. Avustuksia myönnettäessä sekä avustusten käyttöä seuratessa tulee ottaa huomioon kaupunginhallituksen 9.3.1987 178 §:ssä ja 8.2.1993 111 §:ssä antamat ohjeet.

Urheilija-apuraha

Urheilijat voivat hakea sivistyslautakunnalta urheilija-apurahoja syksyisin 31.10. mennessä. Urheilija-apurahojen haettaviksi julistamisesta ilmoitetaan Pyhäjokiseutu- ja SeutuMajakka -lehdissä sekä Oulaisten kaupungin www-sivuilla. Vapaa-aikalautakunnan 15.2.1994 8 §:ssä ja 17.4.1997 25 §:n kohdassa 6 tekemien päätösten mukaan urheilijat voivat hakea liikuntatoimen apurahoja seuraavien ehtojen mukaan:

1. Urheilija on kirjoilla Oulaisissa ja edustaa oulaistelaista urheiluseuraa. Poikkeuksen tekevät erikoisseurat, joita ei ole Oulaisissa.

2. Apurahaan oikeuttava urheilusuoritus on saavutettava niissä urheilulajeissa, jotka sisältyvät viimeksi järjestettyjen olympialaisten tai paralympialaisten (kesä + talvi) ohjelmaan. Olympiaohjelman mukaisten lajien lisäksi huomioidaan suunnistus, maastojuoksu, voimanosto, moottoriurheilut ja tennis sekä edellä mainittujen lajien joukkuekilpailut virallisissa suomenmestaruuskilpailuissa.

3. Urheilijan tulee sijoittua henkilökohtaisessa kilpailussa kuuden ensimmäisen joukkoon ja joukkuelajissa kolmen ensimmäisen joukkoon virallisissa suomen-, pohjoismaiden-, euroopan- tai maailmanmestaruuskilpailuissa tai olympialaisissa.

4. Apurahan suuruus määräytyy suomen, pohjoismaiden-, euroopan- tai maailmanmestaruuskilpailussa tai olympialaisissa saavutetun sijoituksen perusteella seuraavasti.

Yksityinen urheilija:
SM PM EM MM/O
I sija 169 € 337 € 505 € 841 €
II sija 135 € 270 € 404 € 673 €
III sija 101 € 202 € 303 € 505 €
IV sija 68 € 135 € 202 € 337 €
V sija 51 € 101 € 152 € 253 €
VI sija 34 € 68 € 101 € 169 €
ENNÄTYS 101 € 202 € 303 € 505 €

Joukkue: (2-12 henkilön joukkueet)
I sija 101 € / henkilö
II sija 85 € / henkilö
III sija 68 € / henkilö

5. Mahdollisen muun huomattavan urheilusaavutuksen sivistyslautakunta voi huomioida tapauskohtaisesti.

6. Apuraha myönnetään vain yhdestä, vuoden korkeimmasta urheilu-saavutuksesta.

7. Apurahaa myönnetään 15-vuotiaiden sarjoista yleiseen sarjaan (alle 15-vuotiaiden, veteraanien ja erityisryhmien sarjat eivät kuulu apurahan piiriin).


Urheilija-apurahahakemuksen saat tästäpdf, 94 kb.

Lisätietoja: liikuntapaikkojen isännöitsijä Markku Karsikas, p. 044 4793217, markku.karsikas@oulainen.fi

  • © 2011 Oulaisten kaupunki - Oulaistenkatu 12 (PL 22), 86300 Oulainen - puh / vaihde: (08) 47931 (klo 9-15), e-mail: kaupunki(at)oulainen.fi