Perhetyö

Lastensuojelun perhetyö on yksi lastensuojelulain mukainen avohuollon tukitoimenpide. Asiakkaaksi tullaan lastensuojelun sosiaalityöntekijän tekemän arvioinnin ja päätöksenteon kautta. 

Perhetyö on suunnitelmallista, kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä työtä, jonka avulla perhettä pyritään tukemaan kokonaisuudessaan jokaisen perheenjäsenen tarpeet huomioon ottaen. Vanhempien ja koko perheen tulee sitoutua yhdessä sovittuun suunnitelmaan. Päämääränä on aikaansaada yhdessä määritelty muutos arjen sujumiseksi.

Lastensuojelullisin perustein myönnettävä perhetyö on aina maksutonta.

Sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö

Perhetyö on asiakkaan ja hänen perheensä hyvinvoinnin tukemista. Tarkoituksena on perheen voimavarojen vahvistaminen ja vuorovaikutuksen parantaminen. Perhetyötä voidaan tehdä ehkäisevänä tai niin sanottuna korjaavana työnä. Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukainen palvelu, eikä vaadi lastensuojelun asiakkuutta. Lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi ja hänen perheensä ovat kuitenkin oikeutettuja saamaan sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä tai lastensuojelulain mukaista tehostettua perhetyötä.

Perhetyö on luonteeltaan kokonaisvaltaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Perhetyöllä tuetaan erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten terveyttä ja kehitystä.

Perhetyöllä edistetään lapsiperheiden itsenäistä toimintakykyä ja lisätään perheiden elämänhallintaa. Perhetyössä vahvistetaan vanhemmuutta ja tuetaan lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä. Tavoitteena on tarjota lapsiperheille tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa heti huolen havaitsemisen jälkeen. Perhetyön avulla

* tuetaan vanhemmuutta

* ohjataan lasten hoidossa ja kasvatuksessa

* ohjataan kodin arjen ja arkirutiinien hallintaan

* vahvistetaan perheen toimintakykyä

* tuetaan perheen vuorovaikutustaitoja

* tuetaan perheen sosiaalisen verkoston laajentamista

* ehkäistään syrjäytymistä


Perhetyöstä terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla.

 

Palveluohjaus p. 044 4793263

Lisätietoja:

Sosiaaliohjaaja Johanna Brax
p. 044 4793263

Perhetyöntekijät:
Katja Vinkki, p. 044 4793291
Kati Tuominiemi, p. 044 4793294
Miia Ahonen, p. 044 4793467


Perhetyön -lomake tästä