Tukipaketti
OULAISTEN KAUPUNGIN TUKIPAKETTI KUNTALAISILLE 1.1.2024 alkaen
Oulaisten kaupunginvaltuusto on varannut kaupungin talousarvioon määrärahan, jolla tuetaan
- Oulaisissa asuvaa ja Oulaisiin muuttavaa, joka hankkii Oulaisista ensimmäisen omistusasunnon
- lapsiperheitä syntyvästä lapsesta
- Oulaisiin muuttavia perheitä, joissa on alle 12-vuotiaita lapsia
- Oulaisten kaupungin vuokra-asuntoon muuttavaa työssäkäyvää henkilöä (Oulaisten Amiraali)
Edellä mainittujen tukien maksaminen tapahtuu seuraavien sääntöjen mukaan:
1. Oulaisissa asuvalle ja Oulaisiin muuttavalle Oulaisista ensimmäisen omistusasunnon ostavalle maksettava tuki
Kaupunki myöntää 2.000 €:n avustuksen Oulaisista ensimmäisen omistusasunnon (omakoti-, rivitalo- tai kerrostaloasunto) ostajalle tai rakentajalle, joka joko asuu Oulaisissa tai muuttaa Oulaisiin toiselta paikkakunnalta, ja on asunnon hankintavuoden lopussa (31.12.) Oulaisissa kirjoilla ja asuu asunnossa, johon tukea on haettu. Sijoitusasunnon ostajalle tukea ei makseta. Tontin varaaminen/hankkiminen ei oikeuta tuen saantiin. Tukea voi hakea siltä vuodelta, jonka aikana asunto on otettu käyttöön.
Hakijan tulee osoittaa, että ostettu tai rakennettu omakoti-, rivitalo- tai kerrostaloasunto on hakijalleen ensimmäinen omistusasunto Oulaisissa. Tukea maksetaan perhesuhteista (esim. avo- tai avioliitto, yksinhuoltajat, yksin asuva) riippumatta vain yksi avustus/omistusasunto. Parisuhteessa asunto katsotaan ensimmäiseksi omistusasunnoksi, jos kummallakaan ei ole ollut aiemmin omistuksessaan omaa asuntoa Oulaisissa.
2. Tuki syntyvästä tai adoptoitavasta lapsesta
Kaupunki maksaa kertakorvauksena 500 €:n tuen jokaisesta oulaistelaiseksi syntyneestä tai adoptoitavasta lapsesta, joka on syntymävuoden lopussa (31.12) kirjoilla Oulaisissa. Tuki maksetaan lapsen vanhemman/vanhempien ilmoittamalle tilille.
3. Oulaisiin muuttavan lapsiperheen tuki
Kaupunki tukee Oulaisiin muuttavia lapsiperheitä maksamalla perheelle tukea jokaisesta perheen muuttohetkellä alle 12-vuotiaasta lapsesta kertakorvauksena 500 €. Tuen maksamisen edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Oulaisissa muuttovuoden viimeisenä päivänä (31.12.). Tukea voi saada samaa lasta/lapsia kohden vain kerran/yhtenä vuotena.
4. Vuokratuki Oulaisten kaupungin vuokra-asuntoon muuttavalle työssäkäyvälle
Kaupunki tukee Oulaisten kaupungin vuokra-asuntoon muuttavaa työssäkäyvää henkilöä. Kaupunki tarjoaa työssäkäyvän käyttöön Oulaisten Amiraali Oy:n asuntoja kolmen kuukauden ajaksi 150-350 €:n alennuksella riippuen, onko kyseessä yksiö (150 €), kaksio (250 €) vai kolmio (350 €). Tuen piiriin kuuluvia vuokra-asuntoja on rajoitettu määrä ja maksettava vuokratuki on määrärahasidonnainen. Vuokratukea voi saada vuokrasopimuksiin, jotka alkavat 1.1.-31.12.2024 välisenä aikana.
Vuokratukea maksetaan perhesuhteista riippumatta vain kerran. Vuokratuen myöntämisen edellytyksenä on, että työsopimus on voimassa tuen maksamisen ajan (3kk). Työntekijä hakee vuokra-asuntoa suoraan Oulaisten Amiraali Oy:ltä ja merkitsee hakemukselle, että kyseessä on vuokratuettu asunto. Amiraali huomioi vuokratuen vuokrasta ja laskuttaa vuokratuen suoraan kaupungilta.
Tukipaketin mukaisia tukia on haettava viimeistään tukivuotta seuraavan tammikuun puoleen väliin mennessä. Tarkka palautuspäivä ilmoitetaan hakulomakkeessa. Hakulomake on saatavilla kaupungintalon infosta ja kaupungin kotisivuilta (www.oulainen.fi/tukipaketti). Tuet maksetaan sen jälkeen, kun on voitu todentaa, että tuen maksamisen edellytykset täyttyvät. Tavoite on maksaa tuet viimeinen päivä tammikuuta.
Verohallinnon ohjeistuksen mukaan kaupungin maksamat tuet ovat TVL 29 § ja 61 §:ssä tarkoitettuja veronalaisia ansiotuloja, joista kaupunki suorittaa ennakonpidätyksen.
Nämä säännöt ovat voimassa toistaiseksi. Tätä sääntöä noudatetaan vuosittain ja ne maksetaan määrärahasidonnaisesti. Tuet maksetaan vain siinä tapauksessa, että kaupunginvaltuusto varaa tarkoitukseen määrärahan.
OULAISTEN KAUPUNGINHALLITUS
________________________________________________________________________________________
Tukipakettihakemuksen palautus vuonna 2024
Tukien hakemisessa noudatetaan jatkuvaa hakua kuitenkin niin, että vuotta 2024 koskevat hakemukset palautetaan viimeistään 15.1.2025. Mainitut tuet maksetaan hakemuksen perusteella vuoden 2025 tammikuun lopussa edellyttäen, että hakuvaatimukset täyttyvät ja tukea hakenut/tuen kohteena oleva henkilö on henkikirjoitettuna Oulaisissa 31.12.2024.
Hakemuksen voi palauttaa Oulaisten kaupungintalolle (os. Oulaistenkatu 12), lähettää sähköpostilla osoitteeseen kaupunki@oulainen.fi tai postitse os. Oulaisten kaupunki/Hallintokeskus, Oulaistenkatu 12 86300 Oulainen.