Maanantai Mallillaan: Paratiisin suo ja muita vähemmän tunnettuja tarinoita

Yleisötapahtumat
Päättyy
Tapahtumapaikka
Matikaisen Lomaparatiisi
Järjestäjä
Oulaisten kulttuuripalvelut
Yhteyshenkilön nimi
Anna Koivukangas
Yhteyshenkilön puhelin
0444793268

Maanantai Mallillaan: Paratiisin suo ja muita vähemmän tunnettuja tarinoita

PARATIISIN SUO JA MUITA VÄHEMMÄN TUNNETTUJA TARINOITA 

 

Tämän kesän Maanantai Mallillaan –tapahtumasarjan päätös on samalla T.A.R.I.N.A. -projektin aloitustilaisuus.  

Tapahtumassa esiintyy laulaja-lauluntekijä Jukka Takalo, joka tuli tunnetuksi Aknestik-yhtyeen biisintekijänä ja laulajana – tunnetuimpana hittinä Suomirokkia (1998). Tässä tapahtumassa tutustumme erityisesti yhtyeen “Paratiisin suo” -kappaleen taustalta löytyvään tositarinaan, jossa on kaikki vanhan kotimaisen elokuvan ainekset: savottakämppä, heinäkuorma, niittymaja, heinälato ja salaperäinen auto.  

Ensimmäistä kertaa tapahtumasarjan historiassa olemme Matikaisen Lomaparatiisissa – ja syystä: Jukan vanhemmat rakastuvat Oulaisissa, Paratiisin suolla. Toivomme, että Jukan esiintymisen ja tarinoinnin myötä myös yleisö innostuu lähtemään mukaamme muisteluihin taiteen keinoin: musisoiden, kirjoitellen, piirtäen - millä tahansa T.A.R.I.N.A -kasseihimme mahtuvalla tavalla.

“Erityisesti meitä kiinnostavat paikat ja kertomukset, jotka jäävät varsinaisen historiankirjoituksen ulkopuolelle, mutta jotka elävät ihmisten mielissä”, kertoo projektia käynnistänyt SYKLI-residenssin taiteilija Juha Allan Ekholm. Projekti on yhteisölähteinen: sillä ei ole valmista käsikirjoitusta vaan se lähtee muotoutumaan tekijöidensä näköiseksi. Oulaistelaisiin paikkoihin ja niiden menneisyyteen liittyviä kertomuksia kootaan kirjastosta kotiin lainattaviin kasseihin.  

T.A.R.I.N.A. -kassit tulevat Oulaisten kirjastolle lainattaviksi kasseiksi vuoden 2026 aikana. Niiden taustakertomukset oulaistelaisesta pienhistoriasta toteutetaan yleisökertomusten pohjalta taiteilijoiden toimesta. 

T.A.R.I.N.A. on hyväksytty Oulu2026 - Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeen viralliseen ohjelmaan.  

 

Maanantai mallillaan: Paratiisin suo ja muita vähemmän tunnettuja tarinoita 

25.8.2025 klo 18-20 Matikaisen Lomaparatiisi os. Paratiisintie 231 

Paratiisin buffetista maistuvaa iltapalaa! 

Järjestää yhteistyössä Oulaisten kirjasto- & kulttuuripalvelut; Residenssiohjelma Sykli ja Matikaisen Lomaparatiisi 

Paratiisintie 231