Oulainen 2026

Oulainen on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa!

Oulu, yhdessä 40 pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki teemalla kulttuuri-ilmastomuutos. Myös Oulainen on mukana kulttuuri-ilmastonmuutoksessa!

Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia, uusia yhteyksiä ja synnyttää vuorovaikutusta. Pohjoinen Suomi on eurooppalaisen kulttuurin näyttämö vuonna 2026 ja nyt on aika nostaa kulttuuri, kulttuurin tekijät ja taiteilijat arvoiseensa asemaan ja tunnistaa kulttuurin merkitys alueiden elinvoimalle.
 

Euroopan kulttuuripääkaupungin asema on merkittävä koko Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille.  

Kulttuuripääkaupunkivuosi on täynnä kulttuurin juhlaa ja erityisesti pohjoisen Suomen kulttuuri näkyy laajasti Eurooppaan. Vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki levittäytyy 40 kunnan alueelle pohjoisessa Suomessa, ja Oulainen on yksi näistä kumppanuuskunnista.

Kyseessä on usean vuoden matka, jonka aikana tuotetaan alueellemme kulttuuria, taidetta ja monipuolisia tapahtumia ja vakiinnutetaan niitä osaksi jokavuotista elämää. 

 

Yhteyshenkilö Oulaisissa:

Anna Koivukangas (kulttuurituottaja)

Puh. 044 4793 268

anna.koivukangas@oulainen.fi

 

Lisätietoa Oulu2026sta www.oulu2026.eu

 

Oulainen2026-työryhmä

Oulainen2026-työryhmä on Oulaisten luova sydän, jonka tavoitteena on saada aikaan pysyvää muutosta ja pysyviä käytäntöjä, jotka kantavat vuoteen 2026 ja sen yli. 

Liittetiedostona on Oulainen2026-työryhmän sparrausklinikan työkirja, jota voitte käyttää tukena erilaisten apurahojen hakemisessa. Vastaamalla työkirjan kysymyksiin olette askeleen lähempänä toimivaa apurahahakemusta!