Asemakaavamuutos: 3. Saha & kortteli 2
OULAISTEN KAUPUNKI KUULUTTAA VIREILLE JA ASETTAA NÄHTÄVILLE 3. KAUPUNGINOSAN SAHA KORTTELIA 2 KOSKEVAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEEN LIITTYVÄN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN ALOITUSVAIHEEN KUULEMISTA VARTEN (AKL 62 § ja 63 §).
Asemakaavan muutos Oulaisten Sahan kaupunginosassa korttelissa kaksi on tullut vireille Oulaisten kaupunginhallituksen päätöksellä 26.5.2025 § 151 noin 0,9 hehtaarin kokoisella alueella.
Oulaisten kaupungin tekninen lautakunta on kokouksessaan 29.1.2026 § 5 päättänyt asettaa asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville aloitusvaiheen kuulemista varten.
Asemakaavan muutoksen tarpeellisuus on tunnistettu asemakaavojen ajantasaisuuden arvioinnin yhteydessä sekä sitä on pyytänyt myös muutosalueella sijaitseva taloyhtiö. Voimassa olevan asemakaavan mukainen AK1 sallii edelleen uimahallin rakentamisen kortteliin. Lisäksi osa alueella olevista kerrostaloista on toimistokäytössä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville suunnittelutyön ajaksi ja aloitusvaiheen kuulemista varten 6.2.-9.3.2026. Kuulemisen aikana osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta osalliset voivat jättää mielipiteensä, jonka lisäksi Oulaisten kaupunki pyytää osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta viranomaislausunnot.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma: 3. Sahan kaupunginosa, kortteli 2
Mielipiteensä voi jättää nähtävilläolo aikana 6.2.-9.3.2026 sähköisesti osoitteeseen kaupunki@oulainen.fi tai kirjallisesti osoitteeseen Oulaisten tekninen keskus, Lautatarhankatu 7 A, 86300 Oulainen.
Oulaisten kaupunki
Sanna Vähäkangas
kaavainsinööri
044 479 3264
sanna.vahakangas@oulainen.fi